sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Huivia pukkaa

Minusta on taitanut kuoriutua jonkin sortin huivimaanikko. Puikoilla on nyt tänä keväänä ollut lähes aina huiveja, ja haaveilen koko ajan uusista malleista, joita haluaisin kokeilla. Ravelrystä olen aika monta kertaa katsellut eri vaihtoehtoja jo viime vuonna hankkimilleni Grignascon langoille. Ensin ajattelin neuloa Zetorin, mutta lopulta puikoille päätyi Haruni.


                             Malli: Haruni Lanka: Grignasco MerinoSilk kaksinkertaisena
                                             Puikot: 3,5 mm Menekki: n. 100 g
                                                      oma Haruni Ravelryssä


Tämä malli vaikutti ensin tosi vaikealta, mutta osoittautuikin sitten neuloessa paljon helpommaksi. Vaikeuksia oli ainostaan alussa, kun en ollut ennen kokeillut väliaikaisilla silmukoilla luomista. Homma oli melkoista sähläämistä siinä kohtaa, mutta aloituskohdasta tuli lopulta aika huomaamaton. Lehtikuviota oli helppo neuloa, ei tarvinnut vilkuilla kaaviota koko ajan. Huivin päättely ei sitten aluksi ainakaan mennyt ihan putkeen. Neuloin viimeisen nurjan kerroksen aivan liian löysäksi ja jouduin purkamaan sen. Vaihdoin 4 mm:n pyöröt viimeistä kerrosta varten ja päättelin työn virkkuukoukun avulla.

2 kommenttia:

  1. Kaunis huivi! Itseänikin kovasti huivituttaisi, mutta olen laittanut itselleni huivinneulontakiellon, sillä minun ei tule hirveästi käytettyä niitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi huivinneulontakielto voisi sopia minullekin, puikoilla on taas yksi huivi :D

      Poista