torstai 30. tammikuuta 2014

Vadelmamacaronit

Poikkean tällä kertaa totutusta linjasta ja kirjoitankin leipomisesta. Tarkemmin ottaen macaroneista.

Minä olen innostunut macaron leivoksista, siitä voi syyttää viime syksynä MTV:llä tullutta Koko Suomi leipoo- ohjelmaa. Macaroneja olen leiponut kaksi kertaa aiemmin, juurikin tuon ko TV- ohjelman ohjeen mukaan. Tällä kertaa leivoin macaronit Mia Öhrnin kirjan Macaronit, kuppikakut & kakkutikkarit sekä muut pikkumakeat ohjeen mukaan. Vadelmakreemin reseptin nappasin täältä näin.


Nämä o(li)vat niin herkullisia! Vähän miedomman makuisia kuin vaikka sitruunakreemillä täytetyt macaronit, mutta silti hyvänmakuisia.

Mikään macaronien leipomismestari en todellakaan ole. Macaronkiekot eivät ole saman kokoisia ja jotkut macaronkiekot jäävät hieman ontoiksi sisäpuolelta. En oikein tiedä mistä se johtuu. Yksi vaihtoehto kai on se etten ole sekoittanut taikinaa tarpeeksi. No, ainakin nämä muistuttavat muodoltaan macaroneja eikä jotain kakkakasoja, niin kuin ensimmäiset leipomani macaronit.




















Vadelmakreemistä en ole ihan varma, onnistuiko se. Kun olin keittänyt vadelmat, sokerit ja kananmunat laitoin sekaan huoneenlämpöistä voita kylmän sijaan, niin kuin ohjeessa sanottiin. Aiemmin siis olen laittanut kreemiin huoneenlämpöistä voita, kun ohjeessa on niin sanottu. No joka tapauksessa kreemistä tuli aika löysää ja sen levitys macaronkiekoille oli näin hankalampaa enkä saanut laitettua sitä niin paljon kuin halusin. Täytyy kokeilla laittaa kylmää voita kreemiin ensi kerralla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti